Arkisto aiheelle

uunissa

Näiden ruokien kypsentämiseen tarvitaan ainakin uunia.

Joulukinkku

Lähikuva valmiista, ylikypsästä joulukinkusta

Ylikypsä joulukinkku Tällä paisto-ohjeella syntyy ”ylikypsä” joulukinkku joka on sisältä lähes harmahtava ja mureneva. Varmasti tämä ei ole kaikkien mieleen ja punertavammasta/kiinteämmästä kinkusta pitävän kannattaa etsiä ohjetta muualta. Murean koostumuksen kustannuksella menetetään hieman mehevyyttä mutta sitähän voi korvata lisukkeilla. Kuten suurin osa Mättömestarin muistakin liharuoista, joulukinkkukin tehdään pidemmän kaavan mukaan. Paistoaikaa kannattaa varata 4-5 tuntia /

Pulled Pork

Annos Pulled Porkkia BBQ-kastikkeella

Pulled Pork uunissa Pulled Pork eli revitty possu tai nyhtöpossu on yksinkertaisuudessaan iso pala hitaasti kypsennettyä possun niskaa tai lapaa joka lopuksi revitään hienoiksi suikaleiksi. Pulled Porkia valmistetaan eri tavoin ympäri maailman. Mättömestari on tykästynyt erityisesti makeahkoon Amerikkalaiseen versioon joka kypsennetään perinteisesti savustimessa. Mättömestarin version valmistus onnistuu ympäri vuoden tavallisessa kotiuunissa ja savuista makuakin siitä

Pizza

Kolme siivua pizzaa erilaisilla täytteillä

Paras pizzaresepti Okei, emme ole kaikkia pizzareseptejä kokeilleet mutta järkyttävän herkullista pizzaa tällä reseptillä syntyy! Tässä perehdymme vain pizzan täytteisiin ja kasaamiseen sillä erilaiset pohjat vaativat erilaisen kypsennyksen ja tomaattikastikkeenkin voi toteuttaa monella tapaa. Sinulla pitää olla tässä vaiheessa tomaattikastike ja pohja tehtynä. Tässä ohjeet ohuen New York -tyyppisen pizzapohjan (samanlainen kuin Kotipizzassa) tekoon, paksumman

Pizzapohja ilman hiivaa

Hiivaton pizzapohja on ohut ja mureneva

Helppo ja nopea pitsapohja ilman hiivaa Jos ei ole aikaa tehdä kunnollista pitsapohjaa tai hiiva on päässyt loppumaan niin tällä ohjeella valmistuu nopea leivinjauheella kohoava versio. Hiivattoman pitsan valmistukseen menee kokonaisuudessaan vain puolisen tuntia kun valmistat kastikkeen nopeasti paseeratusta tomaatista ja käytät valmista juustoraastetta. Vaikka hyvänmakuinen onkin niin tämä pohja ei missään nimessä ole paras

Pannupizzapohja (Sisilia -tyyppinen)

Ilmavan ja pehmeän pannupizzan ohje

Pannupizzapohja resepti Tällä ohjeella syntyy pellillinen Sisilia -tyyppistä pannupizzapohjaa. Tämä paksu ja pehmeän ilmava pohja on mainio valinta kun ruokittavia on enemmän eli kun ei ole aikaa kohotella taikinaa päiväkausia tai pyöritellä useampia pizzapohjia. Pannupizza sopii myös paremmin aloittelevalle pizzaleipurille sillä pohjan venytys on huomattavasti helpompaa kuin pyöreän pizzapohjan. Pohjan lisäksi tarvitset täytteet ja tomaattikastiketta.

Pizzapohja (Ohut New York -tyyppinen)

Americana pizza ohuella pizzapohjalla

Ohuen, käsin venytetyn pitsapohjan valmistusohje Pizza ei kunnolla tehtynä ole kovin pikaista ruokaa. Tällä ohjeella syntyy yön yli jääkaapissa kylmäkohotettu ”New York style”- eli ohut, aromikas ja leipämäisellä reunalla varustettu pitsapohja. Samanlaista pohjaa käytetään mm. Kotipizzassa. Kylmäkohotus eli fermentaatio tuottaa taikinaan enemmän ja pienempiä ilmakuplia sekä enemmän makua kuin perinteinen huoneenlämmössä kohotus. Pohja venytetään muotoonsa

Rommirusina-Brownies (Stevialla makeutettu)

Valmiita rommirusinabrownieseja tarjoiluvalmiina

Mättömestarin Stevia-viikon ruokaohjeeksi kehiteltiin sokeriton (ei lisättyä sokeria) ja samalla jauhoton (gluteeniton) rommirusina-brownie. Tämä resepti sopii siis sokeria välttävien ja löyhästi karppaavien lisäksi myös keliaakikoille. Brownie on amerikkalainen suklaaleivos jonka perinteinen versio on tunnettu epäterveellisyydestään sillä se koostuu pääasiassa suklaasta, voista ja sokerista. Perinteisessä reseptissä on yleensä myös pähkinöitä mutta stevia-versioon haettiin lisämehevyyttä rusinoista.

Mac & Cheese (Juustomakaronilaatikko)

Lähikuva valmiista Mac & Cheeseannoksesta

Amerikkalainen Juustomakaronilaatikko Mac & Cheese juustomakaronilaatikko on alunperin englantilainen keksintö mutta amerikkalaisena lohturuokana paremmin tunnettu.  Se sopii erinomaisesti esim. grilli- ja pikaruokien seuraksi mutta maistuu myös erikseen välipalana. Tällä ohjeella syntyy erityisen rapealla kuorella varustettu mutta alta super-mehevä ja todella juustoinen Macaroni & Cheese.

Valkosuklaa-Karpalo Pikkuleipä (Cookie)

Amerikkalaisia cookie pikkuleipiä

Valkosuklaa-Karpalo Cookies Tällä ohjeella valmistuu parhaat – pinnalta rapeat mutta sisältä tahmeat – Amerikkalaistyyliset pikkuleivät. Ohjeessa on käytetty mausteena valkosuklaata ja kuivattuja karpaloita mutta ne voi vaihtaa mieleisekseen. Suosituin variaatio on ylivoimaisesti maitosuklaahiput ja kokeilemisen arvoisia ovat myös esim. kaura-rusina tai maapähkinävoi.

Ribsit Uunissa

Valmiit ribsit pysyvät koossa mutta luut irtoavat helposti lihasta

Possun Ribsit uunissa valmistettuna Tätä ribsi eli rimpsuluu-ohjetta on kehitelty pitkään ja mielestäni tuloksena on koostumukseltaan ja maultaan parhaat ribsit kunhan vain aikaa on käytettävissä tarpeeksi. Kesällä mukaan saa halutessa vielä lisämakua savustamalla mutta ideana on resepti jonka voi toteuttaa koska tahansa, mausta juurikaan tinkimättä. Kiireessä ribsit valmistuvat myös keittämällä.